Asuntopolitiikan 5 aikaa

Mitä historia kertoo asuntopolitiikasta?

1) Sodan jälkeen (1945-1955)

Sodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika aloitti monella tapaa kokonaisvaltaisen suomalaisen asuntopolitiikan. Tällöin siirtoväen eli evakkojen asuttaminen tuli heti sodan jälkeisinä vuosina kiireelliseksi tehtäväksi. Jo ennen sotaa aloitettu tyyppitalosuunnittelu oli ratkaisevassa osassa jälleenrakennustoiminnassa. Sodan jälkeisen ajan keskeisiä järjestöjä, joilla on omistusta ja vaikutusvaltaa vielä nykyisinkin, olivat Asuntorakennustuotannon valtuuskunta Arava (perustettu 1949, nyk. ARA), Asuntosäätiö (1951) sekä muun muassa Sosiaalinen asuntotuotanto SATO (ensimmäiset 1940-luvun aikana).

2) Maaltamuutto ja kaupungistuminen (1960-1980)

Maaltamuutto käynnistyi maa- ja metsätalouden koneellistumisen myötä, jolloin työvoiman tarve väheni hyvin voimakkaasti maaseudulla, kun taas teollisuuden uusi nousu alkoi kaupungeissa. Maaltamuuton seurauksena tarvittiin uudenlaista asuntopolitiikkaa, jolla synnytettiin etenkin lähiöt. Aikakausi oli myös aluerakentamisen aikaa, kun rakennusyhtiöt toimivat yhdessä kuntien kanssa laajojen kokonaisuuksien rakentamiseksi. Rakennusyhtiöt tuottivat jopa kaavoja hyväksyttäviksi kunnissa, vastineeksi kunnat vaativat infran ja julkisen sektorin rakentamista asuntorakentamisen yhteyteen. Lähiörakentamisen lisäksi 1970-luvulla alkanut rakennusvienti kasvatti monista suomalaisista rakennusyhtiöistä tuhansien työntekijöiden yrityksiä (muun muassa rakennusosuuskunta Haka, Rakennus-Ruola sekä Puolimatka). Ajanjaksolle tyypillistä oli “nosturiratakaava”, betonielementtitalot, aluerakentaminen ja kuntayhteistyö.

3) Ylikuumeneminen ja romahdus (1985-1993)

Talouden ylikuumeneminen oli laaja eurooppalainen ja pohjoismainen ilmiö talouden asteittain vapautuessa 1980-luvun loppua kohden. Tämä sai aikaan asuntomarkkinoilla valtavan rakennusbuumin, joka päättyi romahdukseen 1990-luvun lamassa. Talouden vapautuminen sekä sen mahdollistama liian avokätinen lainananto ja ulkomaalainen luotto johtivat siihen, että yhä useampi nosti lainaa asunnon ostamiseen ja yritystensä lainoittamiseen. Lainalla ei kuitenkaan ollut pohjaa reaalitaloudessa, josta seurasi romahdus.

Yhdessä pankkien ja muiden teollisuuden yritysten kanssa kaatuivat myös suurimmat suomalaiset rakennusyhtiöt Haka ja Puolimatka. Molemmat myytiin lopulta ruotsalaisille, ensin mainitun osti Skanska, jälkimmäisen taas NCC. Tämä vähensin huomattavasti suomalaisomisteista rakentamista vaikka muun muassa YIT ja Lemminkäinen selviytyvät lamasta.

Aikakaudelle tyypillistä oli kahden asunnon loukku ja henkilökohtaiset konkurssit. Suurten rakennusyhtiöiden omistus siirtyi Suomen ulkopuolelle.

4) Nousukausi (1995-2007)

Laman jälkeen suomalainen rakentaminen lähti uuteen nousukauteen vuosina 1995-2007. Nousukauden tunnusmerkiksi osoittautui urakoiden pilkkominen sekä ammattiylpeyden ja työn laadun romahdus liian kiireisten aikataulujen myötä. Myös rakennusmestarikoulutuksen lakkauttaminen ammattikorkeakoulujen perustamisvaiheessa jätti 10-15 vuoden aukon ammattitaitoisten työnjohtajien koulutukselle, mikä kostautui jo 2000-luvun alussa. Tämän lisäksi EU ja sen mukanaan tuoma työvoiman liikkuvuuden vapautuminen yhdistettynä maiden välisiin palkkaeroihin johti ulkomaiseen halpatyövoiman kasvuun. Etenkin Viron EU-jäsenyys 2004 heilutti radikaalisti rakennusalan totuttuja perustuksia.

Nousukaudella realisoitui myös korjausvelan kertyminen pitkältä ajalta. Tällöin huomattiin lähiöiden, koulujen ja muiden julkisten rakennusten kunto sekä infrastruktuurin korjaustarpeet. Rakentamisen kukoistuskausi laman jälkeen toi mukanaan suuret kauppakeskus- ja muut liikerakentamisen hankkeet yksityisellä rahalla. Tällöin kehitettiin ja rakennettiin myös uudenlaisia asuinalueita ja hylättiin suuri osa vanhoista lähiörakentamisen periaatteista. Tällöin mukaan tuli myös ekologisia näkökohtia ja korjaushankkeita myös talojen energiatehokkuuden parantamiseksi. Euron käyttöönoton myötä kotitalouksien velkamäärä lähti nopeaan kasvuun. Aikakaudelle tyypillistä olivat uudenlaiset asuinalueet, korjausvelan uhkakuvat, hidas herääminen ekologisuuteen sekä rakentamisen uusi nousukausi.

5) Finanssikupla, taantuma ja asuntojen hintakupla (2008-)

Rakentamisen nousukausi hyytyi äkillisesti USA:sta lähtöisin olleeseen finanssikriisiin, josta parin vuoden sisällä seurasi EU-alueen ja etenkin euron kriisi. Kyseessä on kokonaistalouden taantuma, joka tuntuu myös erittäin selkeästi rakennusalalla.

Rakennusalalla Suomessa on tällä hetkellä laaja työttömyys (20 248 henkeä, Yle 20.8.2013) ja rakennusyhtiöt vetoavat investointeja pihdatessaan huonoon taloustilanteeseen. Asuntomarkkinoiden hintakupla on alkanut kehittyä myös Suomessa, jossa omistusasuntojen hinnat sekä vuokrahuoneistot kallistuvat suurin hyppäyksin reaalitalouden pysytellessä taantumassa. Tilanne on etenkin pääkaupunkiseudun ongelma.

Asuntopulaa on kärsitty myös nousukausien aikana, mutta nyt valtion osaamattomuus toimia ja panostaa velkarahalla rakentamiseen pitkittää myös taantumaa. Aikakaudelle tyypillistä on rakennusalan pitkään jatkunut työttömyys, työmailla esiintyvä hiljainen rasismi, työehtojen polkeminen halpatyövoiman avulla, opiskelijoiden käyttäminen ilmaisena työvoimana ilman koulutuksellisia panostuksia sekä loputtomalta tuntuva lamakausi, joka ei kannusta investointeihin.